Kateuskortti

Te haluatte kieltää miljonäärit ja rahan tekemisen ihan vaan kun olette tollasia kateellisia ja köyhiä lusmuja! Menkää töihin!

Kateuskortin heitto tilanteissa, joissa vasemman laidan toimija esimerkiksi ehdottaa rikkaimpien tulojen tai varallisuuden verottamista, viemistä, tai kieltämistä, on nähdäkseni joko projisointia omasta epävarmuudesta rikkauden suhteen, tai pelkkää epärehellistä argumentointia. Vain kapitalismin alaisuudessa on olemassa köyhiä ja rikkaita kapitalismin määritteillä. Kapitalistisen kateuskortin iskeminen pöytään, jonka toisella puolella istuu kommunisti, on kehno argumentointitapa.

Kommunistit eivät lähtökohtaisesti näe massiivista varallisuutta tai suuria tuloja sellaisina suurina tavoitteina, joita pitäisi yksilönä jahdata koko lyhyen elämänsä ajan. Tietenkin kapitalismin alla pitää tienata jotenkin se elanto, että ei joudu kadulle tai näe nälkää. Ja kyllä, ainahan se “ylimääräinen” raha maistuu, kun järjestelmä kerta tukee sellaisen kerryttämistä oman ja läheisten hyvinvoinnin turvaamiseksi, ei siinä mitään.

Miljonäärien suurempi verotus ja esimerkiksi miljardööriyden suora estäminen ovat työväelle tapoja saada takaisin sitä tuotettua arvoa, joka on hänen työstään kapitalistin toimesta riistetty, ja palauttaa se yhteisen hyvän tekemiseen, minne se kuuluukin. Se, että kommunisti ehdottaa miljardöörien kieltämistä, ei ole kateutta. Se on kaipuuta oikeudenmukaisemman järjestelmän olemassaolosta, jossa kenenkään ei tarvitse laskea pennejä kun hankkii itselleen ruokaa ja suojaa. Kenenkään ei pitäisi joutua miettimään, että jättääkö maksamatta sähkölaskun vai sairaalalaskun.

Oikeudenmukaisempi maailma olisi mahdollinen, jos varallisuus olisi jaettua ja julkista, ei yksityistä tai ylenpalttisesti henkilökohtaista. Kommunismissa “varallisuutta” on nimenomaan yhteisöillä jotka sitä tuottavat, ja se kuuluu kaikille sen tuottajille katsomatta sukupuoleen, ikään, ihonväriin, työrooliin, tai muuhunkaan näennäisesti meitä muka erottavaan tekijään. Varallisuus tuotetaan yhdessä tuumin, ja sen käyttökohteista päätetään myös suoralla demokratialla.

Jos teidän tehdas tekee sosialismin alaisuudessa jonain vuonna voittoa kolme miljoonaa euroa, niin kauden päätteeksi lähtökohtaisesti te tehtaan työntekijät yhdessä äänestätte, miten se kolme miljoonaa euroa laitetaan tekemään yhteistä hyvää tavalla tai toisella, sen sijaan, että se menisi jonkun miljonäärin uuteen huvipurteen tai neljänteen asuntoon vain, koska heillä on joku lappu joka sanoo että pala tehdasta on heidän omaisuuttaan, vaikka he eivät tee koko tehtaassa edes mitään töitä.

Kateuskortti liippaa todella läheltä sitä naurettavaa, mutta ikävän yleistä “ihmisluonne” -argumenttia, jonka perusteella ihmiset ovat muka miljoonien vuosien evoluution lopputuloksena jostain ihmeen syystä sopeutuneet järjestelmään, joka on ollut vain muutaman vuosisadan valloillaan. Kateuskortin heittäjät yleensä projisoivat sitä kapitalistista ajatusta, että itse pitää olla se varakkain. Se voittaja. Se joka runnoo muut kilpailussa alleen. Todellisuudessa he itse ovat sisimmissään kateellisia. Kateellisia siitä, että muilla on enemmän massia, autoja, taloja, tehtaita, iPhoneja, ja muuta. Kateuskortin heittäjä siis lähinnä projisoi omaa epävarmuuttaan omasta hyvinvoinnistaan—omaa pelkoaan siitä, että joutuu kadulle.

Vaihtoehtoisesti kortin heittäjät ovat itse miljonäärejä, jotka eivät syystä tai toisesta halua kantaa korttaan kekoon oikeudenmukaisen ja kestävän maailman puolesta. He pyrkivät vähättelemään vastapuolen argumenttia siirtymällä itse henkilöön keskittyvään argumentointiin. Jos joku on vain köyhä ja kateellinen kitisijä, joka ei muka itse halua pistää tikkua ristiin oman hyvinvointinsa eteen, niin miksi häntä edes pitäisi ottaa vakavasti?

Hanki ensin itse miljoona ja tule sitten kertomaan miten sitä saa verottaa! Kateellisten kitinää tollanen!

Sosialismissa ja kommunismissa ei tällaista kateellisuutta kylvävää kilpailua tunnetta, vaan kaikki toimivat oman tiedon, taidon, ja kyvyn puitteissa siten, että jokainen saa rikkaamman elämän, jos ei puhtaasti euromäärällisesti, niin ainakin hyvinvoinnin ja elämän sisällön perusteella. Elämän ei tarvitse pyöriä rahan ja omaisuuden ympärillä. Elämän pitäisi olla enemmän kuin vain sitä.

Yksi ongelma on firmojen markkinointikoneistot, jotka luovat ihmisille turhia tarpeita tyhjästä, jolloin ihmiset tuntevat olonsa epäonnistuneiksi jos eivät pystykään hankkimaan kallista tavaraa X tai Y. Kateuskortin heittäjät ovat useimmiten tällaisen propagandan uhreja, ja se heille anteeksi annettakoon.